Korvalehtiä ei ole pitkään pudonnut,
eikä nimiä riisuttu ovesta,
pilvet ovat alkaneet pitää minusta,
eivät ne lujasti kiinni ole,
parittelun jälkeen on hämärää,
mutta olen tottunut kalustamaan pimeässä,
pysyn pystyssä kaiken aikaa,
koska lapsen nukuttaminen on jatkuvaa sotaa.

 

Uh. Synnytys ohi monen tunnin taistelun jälkeen. Yksi lääkäreistä oli varsin ikävä. Hänellä oli iso pää, jämerä leuka ja hän oli vihainen. Hän huusi Kiialle siitä, että hän kiroili, vaikka hän kiroili vain kipujensa vuoksi. Tämä lääkäri onnistui kuitenkin vain saamaan haavan vauvamme päähän imukupilla, jolla lasta ei saatu ulos. Kiia oli pohjattoman väsynyt. Lapsi keisarileikattiin. Hän on tyttö ja hän on valloittava. Kerroin hänelle ihan aikuisten kesken kaiken sen mitä minä tulen hänelle lukemaan ja opettamaan. Kerroin myös ketä hän muistuttaa ja kysyin häneltä kävisikö keksimäni nimi hänelle. Hänellä ei ainakaan ollut mitään sitä nimeä vastaan. Hän tuijotti maailmaa kuin hippi ikuisella tripillä.Niin hänen kai pitääkin. Toistaiseksi. Ostan hänelle haarniskan maailmaa vastaan. Ei. Opetan hänet loikkaamaan toiselle planeetalle. Jonnekin jossa ei ole ilmakehää ja kaikki ovat napanuoristaan kiinni maassa, mutta joiden nuorat ovat niin pitkät, että he voivat heilutella tähtiä ja aiheuttaa meteoriittisateita. Älkää välittäkö. Olen valvonut miltei kolme yötä.

Suihkussa unohdan nämä
naurettavat kaksikymmentäneljävuotta
korvat täynnä kohinaa ja vettä:
olen hetken niin vanha
että en edes järkyty

***

Turhan kyynistä opiskelun teoriaa:
"Poista ensin kaikki häiriötekijät ympäriltäsi."

Kuvaus:
Harmahtavat hiukset, joissa tummia kohtia, pullonpohjalasit, vanhanmalliset, mutta kasvoihin sopivat. Epäsiistin siistit hiukset, puolipitkät, jakauksella. Muistuttaa eläkkeellä olevaa rikospoliisia. Huoleton, mutta tarkkanäköinen.

Näimme Kiian(avovaimoni) kanssa sitä miestä koko kesän. Aloimme kutsua häntä Pilkuksi: Agent Comma. Kun sain digitaalikameran, aloin kantaa sitä mukanani, mutta en pelkästään Pilkun vuoksi, tai niin minä ainakin uskottelin itselleni.

Sanoit joskus, että ehkä vain me näemme hänet. Halusin tehdä jotain rohkeaa ja moikkasin hänelle kerran. Hän hämmentyi, oli hetken epäluonteva, mutta ryhdistäytyi nopeasti. Aivan kuin olisin paljastanut hänet.

Nyt kun talvi on tulossa, niin Pilkku on jäänyt monta kertaa näyttäytymättä. Tänään jätin kameran kotiin lähtiessäni kaupungille ja kotiin tullessa Pilkku tuli vastaan.

1.

Mummusi luona tuoksuu hellästi tupakalta
ja sohvapöydästä puuttuu kansi.

Annat minulle eskimopusuja.
Talvi matkii.


2.

Uppottaudutaanko kerrostalon kylkeen, 
sopivan lapselliseen, valoisaan kotaan, 
muiden nähtäväksi,
muilta piiloon. 

Pyyhi iholtani haikeudenpuuska.

***

Tältä tuntui tänään. Annoin itselleni kritiikin anteeksi, jonka itse kehitin. Muuten ei tulisi mitään ulos. Ehkä se vähän helpottaa, että ei tee omalla nimellään. Jos vahingossa tulisi jotain hyvääkin tehtyä, joskus. Itsestäänselvyyksiä. Joskus niitäkin on sanottava, ihan vain sen vuoksi. Itsestäänselvyydet ovat kilpiä ja hautoja. Riippuu statuksesta. Riippuminen kuulostaa lohduttavalta, riippuminen lohdusta itsestään. Niin. Jumala on ollut minulle hellä.

Statiikan mukaan sivuilla on käynyt ainakin joku. Eli: olit kuka tahansa, koulutuksesi, uskottavuutesi, kokemuksesi ja muu roska mitä hyvänsä, niin toivoisin kritiikkiä, rakentavaa, julmaa, kannustavaa, rehellistä tai vääriin perustuksiin nojaavaa, kunhan kommentoit. Kiitos jo etukäteen.

Kävelen epäluontevasti. Ihmiset katselevat itseään näyteikkunoista. Se häiritsee minua. Intialaista kulttuuria eurooppalaiseen tapaan näyttelevä kauppa haisee pahalta. Vilkuilen ympärilleni ja minusta tuntuu jatkuvasti siltä että törmään johonkin ja niin minä törmäilenkin. Joku mies tönäisee minua olkapäähän kävellessään ohitseni ja kun katson hänen peräänsä, hän näyttää peukaloa. En tiedä näyttääkö hän sitä minulle vai onko se hänen tapansa ja mitä hän sillä ylipäätään tarkoittaa jos hän nyt ylipäätään tarkoittaa.

Kaupan edessä on hymyilevä nainen, joka soittaa harmonikkaa. Hän soittaa muutamaa sointua, jos ne nyt edes ovat sointuja. Ainakaan ne eivät kuulosta ristiriitaisilta. Mitään melodiaa siinä ei ole. Aivan kuin hän vain olisi keksinyt itse muutaman nappulan, joita voi painaa peräkkäin ja siitä muodostuu ketju, jota hän toistaa loputtomasti. Musiikiksi sitä ei voi sanoa. "Hei hei", hän huutaa jollekin ja minä käännän katseeni pois.

Avovaimoni on rauhallisin silloin kun katselemme pehmoleluja tai muita lasten tavaroita. Yritän kehitellä yksinkertaista strategiaa jolla voisin saada hänet aina yhtä rauhalliseksi kuin viime yönä, kun luin hänelle satuja. Se tuntuu liian helpolta. Liian helpolta ottaen huomioon, että on kysymys juuri minun avovaimostani. Tai siltä luultavasti kaikista tuntuu.

Avovaimoni synnyttää millä hetkellä hyvänsä ja me syömme tänään sipsejä.

Sinä mökötät,
niin kuin lapset saduissa,
joita alan sinulle lukea.
Vauva liikkuu:
"Jos se onkin tyttö."
"Sitten minä en osaa!", sanot
ja tulet takaisin syliini.
Luen satuja, jotka valitset
ja minua hymyilyttää vaikka
yövalonamme hehkuvatkin
entisen käärmeesi loisteputket

Aloitin blogin tänne osittain kokeilumielessä, mutta osittain siinä mielessä, että olin kyllästynyt nettipäiväkirjoihin, joita oli netissä jo kaksi. Ihmiset tunsivat minut ja tiesivät, että molempien päiväkirjojen takana olen juuri minä. Nyt kukaan ei tunne minua ja minun oikea nimeni ei ole Henri. Henri Alavus on kuitenkin hyvä nimi, sillä nimikirjaimista muodostuu "HA". Itseasiassa siinä ei ole mitään hauskaa. Ei edes "tekohauskaa". Ha.

Tässä kuitenkin ne pari runoa jotka otsikossa lupasin. Lupasin?

***

Lutherin pitkä leuka, tuijottaa
kuin vetäisi jotain palanutta keuhkoihin.
Olen murukahvisi backstagella.

***

Kaikki on kuin OK,
meidän kaikupohjamme,
Dolby Surround 5.1,
vanha sohva,
raskausarpesi turvalliset kuviot

***